top of page

VUODEN 2026 OHJELMISTOVALITSIJA ON MAARIT RUIKKA

  • Writer: Minttu Tamski
    Minttu Tamski
  • 11.6.
  • 1 min käytetty lukemiseen

Vuoden 2026 Työväen Näyttämöpäivien valitsijaksi on nimetty teatteriohjaaja Maarit Ruikka. Hän on toiminut Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ohjaajantyön professorina ja dekaanina. Teatterialan konkari ottaa tehtävän vastaan innolla ja uteliaisuudella.

Vuoden 2026 TNP ohjelmistovalitsija Maarit Ruikka kävi tutustumassa Mikkelin esityspaikkoihin toukokuussa.
Vuoden 2026 TNP ohjelmistovalitsija Maarit Ruikka kävi tutustumassa Mikkelin esityspaikkoihin toukokuussa.
“Tuntuu merkitykselliseltä palata sinne, mistä oma teatterimatkani aikoinaan alkoi. Harrastajateatterin into, kokeilunhalu, yhteisöllisyys ja yhdessä merkitysten etsiminen olivat niitä asioita, jotka antoivat uralleni suunnan”, Ruikka kertoo.

Ruikka aloitti teatteriuransa harrastajateatterissa, minkä myötä hän hakeutui Teatterikorkeakoulun ohjauksen koulutusohjelmaan vuonna 1989. Hän työskenteli freelance-ohjaajana vuoteen 2006 saakka ja on ohjannut muun muassa Viirus teatterissa, Turun ja Helsingin kaupunginteattereissa sekä Suomen Kansallisteatterissa.


Ohjaustyön lisäksi Ruikka toimi vuosina 2006–2015 ohjaajantyön professorina Teatterikorkeakoulussa. Hän tuntee teatterikoulutuksen kentän laajasti ja muistuttaa, että monilla teatterialan ammattilaisilla on taustallaan juuri harrastajateatteri.


“Se kertoo harrastajakentän merkityksestä. Siellä tehdään työtä intohimolla, rohkeasti kokeillen ja vahvalla yhteisöllisellä otteella. On tärkeää, että voi yhdessä nauraa, itkeä, onnistua ja epäonnistua. Uskon, että merkityksellisyyden ja olemassaolon tunne syntyy juuri siitä yhteisestä jakamisesta ja tekemisestä.”

Ruikka odottaa innolla näkevänsä, mitä harrastajateatterikentällä juuri nyt tapahtuu.


“Olin todella iloinen, kun minua pyydettiin tähän tehtävään. On hienoa päästä näkemään, mitä kaikkea Suomen laajassa ja aktiivisessa harrastajakentässä tällä hetkellä tehdään. Minua kiinnostaa erityisesti, millaisia aiheita ryhmät käsittelevät ja millaisilla prosesseilla ja estetiikoilla he työskentelevät.”

Työväen Näyttämöpäivät juhlii 50-vuotista taivaltaan 23.–25.1.2026 Mikkelissä. Haku festivaaleille on nyt auki, ja mukaan voivat hakea kaikki harrastajaryhmät eri esittävän taiteen aloilta. Hakuaika päättyy syyskuun lopussa, ja valinnat julkaistaan marraskuun puolivälissä.



 
 

Työväen Näyttämöpäivien kannatusyhdistys ry | Jukolankatu 22, 50130 Mikkeli | info@tnp.fi
© 2023 by TNP. Powered and secured by Wix

bottom of page