top of page

ESITTELYSSÄ VUODEN 2024 VALITSIJA TAISTO OKSANEN

Vuoden 2024 Työväen Näyttämöpäivien valitsijaksi on valittu näyttelijä Taisto Oksanen. Näin Oksanen kertoo itsestään:


”Olen helsinkiläinen freelancer-näyttelijä, jonka näyttelijän ura lähti liikkeelle Kirkkonummen lapsi- ja nuorisoteatterista, legendaarisen Mairen Sauren johdolla. Ryhmämme pysyi yhdessä yli 10 vuotta ja kasvoimme lapsista nuoriksi aikuisiksi. Noiden vuosien merkitys on ollut merkittävä ja jopa hyvällä tavalla kohtalokas. Vaikka elämä kuljetti meitä hyvin eri aloille ja tahoille, olemme pitäneet edelleen yhteyttä. Kaikki yhdessä tehty ja teatteri antoivat meille paljon. Esiintymistaidoista on ollut hyötyä sekä iloa.”

- Taisto Oksanen, vuoden 2024 valitsija



Nuorisoteatterin jälkeen Oksanen opiskeli Helsingin ylipistossa ja vietti aikaa Ylioppilasteatterissa. Teatterikorkeakoulun jälkeen (v. 1993) Oksanen aloitti kiinnityksen Lahden kaupunginteatterissa, jonka jälkeen hän on jatkanut 30 vuotta freelancerina monissa eri näyttelijän työtehtävissä, monissa eri paikoissa. Harrastajakentällä Oksanen on toiminut ohjaajana useilla kursseilla ja tapahtumissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin mm. EDERED-järjestön kautta.


”Näyttämöpäivät Mikkelissä ovat tulleet minulle tutuiksi jo ylioppilasteatterin ajoilta lähtien ja viime vuosina olen toiminut näyttämöpäivien raadissa sekä eri luottamustehtävissä. Koen valitsijan tehtävän suureksi kunniaksi ja se muistuttaa myös omia lähtökohtiani ja niitä upeita muistoja, joissa harrastajana pääsi kokemaan esiintymisen riemua uusilla näyttämöillä, vastaanottamaan palautetta ammattilaisilta sekä tapaamaan muita harrastajia. Noista harrastaja-ajoista on jo mennyt tovi, mutta tuntuu kuin kaikki olisi tapahtunut eilen. Olen edelleen se nuori innokas ja epävarmakin harrastaja, joka näyttämöllä yhdessä kollegoiden ja yleisön kanssa pääsee kokemaan jotain käsittämättömän upeaa! Siksi minua kutsuu jälleen kerran Mikkeli ja Näyttämöpäivät!”

Seuraavat Työväen Näyttämöpäivät järjestetään 26.–28.1.2024. Haku alkaa 1.5.2023 ja päättyy syyskuun lopussa.


Comments


bottom of page